Etusivulle

Teen yhteistyötä yli seurakuntarajojen. Evankelisluterilaiset seurakunnat ovat kotiseurakuntani. Entinen Lahden Launeen seurakunnan pastori, nykyinen Perheniemen evankelisen opiston rehtori Petri Välimäki on jaksanut uskoa Jumalan ihmeeseen ja armoon myös minun kohdallani. Hänen kanssaan toteutimme ensimmäisen täysimittaisen Gospelia kolhituille -illan tammikuussa 2006. Olen opistolla evankelistakoulutuksessa ja musiikillani osallistun pienimuotoisesti muihinkin opiston tilaisuuksiin.

Keväällä 2006 lauloin gospelia kolhituille Orimattilan vapaakirkossa. Pekka Mäkelä vaimonsa kanssa oli ikimuistettavan sydämellinen isäntäpari rukoillen puolestani lähettäessään minua eteenpäin. Suomen Vapaakirkon sivuilta löydät lisää tietoa vapaakirkon toiminnasta. Toiveeni päästä laulamaan entisen kotikuntani Kesälahden helluntaiseurakunnassa, jossa aikanaan ensi kertoja lauloin ja soitin julkisesti (vuonna 2003), toteutui maaliskuussa 2007. Kesälahden rukoushuone kuuluu Punkaharjun helluntaiseurakuntaan. Erkki Lehtosen kuukauden sanaa tuolla sivulla voin suositella luettavaksi sen yhteistyön perusteella, jota tein kanssaan asuessani Kesälahdella.

Viime kesänä eli 2007 tutustuin Lahden metodisteihin Lahden torilla toteutetun kampanjan tiimoilta. Pikaisella aikataululla toteutimme Gospelia kolhituille metodistikirkossa. Yhteistyö on jatkunut tähän päivään asti ja viimeksi pitkäperjantaina olin  laulamassa kauniissa kirkkosalissa Lahdessa. Muiden muassa Markus Ottosson ja Pirjo Pöllänen ovat tulleet varsin läheisiksi aidolla ja maanläheisellä uskollaan.

Keväällä 2006 osallistuin Kansan Raamattuseuran (KRS) evankelistakurssille. Usein olen kokenut KRS:n tilaisuudet armollisina ja hoitavina. KRS:n työntekijöistä varsinkin pastori Jorma Kalajoki ja nykyään Parikanniemisäätiön palkkalistoilla työskentelevä Pekka Maaranen ovat olleet arvokkaana tukenani kipuillessani kestokykyni äärirajoilla uskon kriiseissäni. Suomen Raamattuopiston (SRO) kanssa yhteistyö on virinnyt, kiitos tästä muiden muassa pastori Ilkka Rytilahdelle, joka kannusti minua lähtemään Kauniaisten raamattuopistolle kurssille Matka Halki Raamatun.

Esirukoilijoiden ja muiden tukijoiden merkitystä en voi kyllin korostaa. Anja Heikkinen Hyrynsalmelta on ollut tukenani ja sielunhoitajanani vuodesta 2000. Seppo Jokinen johdattui huumorintajuiseksi ystäväksi ja Jumalan rakkauden välittäjäksi muutama vuosi sitten. 

Kaikkia nimiä en pysty luettelemaan. On ollut mahtavaa saada kuulla monelta suunnalta, että puolestani rukoillaan. Tekstiviestein lähetän rukousaiheita tehtävään suostuneille. Kiitos teille Anja, Leo, Saul, Johanna, Matti, Leena, Riitta, Kirsti, Kyllikki .... Jos rukous on lahjasi, ja tahdot  muistaa minuakin rukouksin, voit kertoa asiasta minulle puhelimitse. Tekstailen sen jälkeen Sinulle toisinaan. Voit myös lukea rukousaiheita keikkakalenteristani ja päiväkirjastani. Olet tehtävässä korvaamaton! Jos koet, että haluat tukea opiskeluani taloudellisesti, ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse. Numeron löydät sivustoni etusivulta.

Tutustuin nuorisokanttori Jarkko Maukoseen asuessani Kuopiossa. Ensilevynsä "Vastausta odotellessa" teki minuun syvän vaikutuksen, ja monesti kuuntelin sitä itkien. Soittoharrastukseni herättyä pitkältä tauolta kyselin Jarkolta sointuja lauluihinsa. Sain enemmän kuin osasin aavistaakaan. Sain harjoiteltavaksi myös sellaisia lauluja, jotka eivät olleet levyllä ja tiesin heti, että näitä minun tulee alkaa laulaa. Avuliaana miehenä Jarkko myös lauloi laulut kasetille, koska pelkistä nuoteista en niitä olisi osannut opetella. Annan suuren kiitoksen Jarkolle inspiraatiosta, jonka laulujensa välityksellä olen saanut. Kannustuksensa aitouteen ja biisiensä sovittamiseen itselleni sopivaksi oli erittäin tärkeää hankkeeni epävarmana alkuaikana. Kiitos myös vinkeistä Teoston suhteen.

Jarkon lisäksi toinen innostajani musiikin suuntaan oli ystäväni Olli Pekkonen, joka kuultuaan soittoani ja lauluani omalta nauhoittamaltani c-kasetilta "pakotti" minut kaivamaan kitaran pölyn alta. Kiitos hänelle siitä ja myös lukuisista myöhemmistä kannustuksen sanoista. Ollin kanssa ja tukemana olin ensimmäiset pari kertaa keikalla keväällä 2005 sotilaskodin sisarille suunnatuissa tilaisuuksissa. Kiitoksen on ansainnut myös Erkki Karmakka, joka on kannustanut ja auttanut konkreettisesti esimerkiksi tulemalla tekemään sound-checkin jo kolmeen tilaisuuteen Hennalan varuskunnassa.  

Jo nuorena kävin kuuntelemassa Outi Terhoa (nyk. Müller).  Viime vuonna hän kävi miehensä Leen kanssa Lahdessa keikalla ja laulunsa sykähdyttivät. Levyltä "Tunnen nuo jäljet" erityisesti laulu "Hei, odota!" jäi mieleen mahdollisena lauluna omaankin ohjelmistooni. Kun sain Outilta soinnut - kiitos siitä Outille - niin laulu on jo soinut ja varmaan soi useammallakin paikkakunnalla. Odotan päivää, jolloin saan laulaa tuon laulun ilmasotakoulussa Kauhavalla, jonne tuo laulu on kuin tehty! 

Gospelkeitaat ovat virinneet Lahden sotilaskotiyhdistyksen ja sen hengellisen jaoksen myötävaikutuksella. Hämeen Rykmentin sotilaspastori Timo Lilja on kannustanut minua sekä henkisesti että käytännöissä auttaen hankkeessani tarjota gospelia varuskuntiin. Yhteistyökumppaneita tulee vähitellen muistakin sotilaspastoreista, joiden neuvottelupäivillä sain käydä esittäytymässä syyskuussa 2006. Esimerkiksi Utin Jääkärirykmentin sotilaspastori Jari Nordman on ollut hengellisesti vahvistava tuttavuus, ja hän toimii yhteyshenkilönäni tehdessäni evankelistakoulussa kirjallista työtä Puolustusvoimissa tehtävästä hengellisestä työstä.

Hennalan varuskunnassa Lahdessa tutustuin myös yliluutnantti Timo Hakalaan. Ilman hänen apuaan nämä sivut eivät olisi valmistuneet. Timo visioi ja toteutti suuren osan kuvista. Hän teki suuren työn myös sivuston rakenteen ja visuaalisen ilmeen muokkaamisessa. Keltanokan kärsivällisessä opastamisessa sivujen ylläpitämiseen vaadittiin aikaa ja kärsivällisyyttä. Kiitollisuuttani kaikesta käytännön avusta sekä henkisestä kannustuksestaan eivät sanat riitä kuvaamaan. Olen kiitollinen myös lukuisista makoisista nauruista, joita tämän hankkeen tiimoilta olemme nauraneet.