Gospelkeitaat olen alun alkaen suunnannut
varusmiehille ja muulle puolustusvoimien väelle. Ajatus niistä syntyi vähitellen
liityttyäni Lahden sotilaskotiyhdistykseen vuonna 2004. Hengellisen jaoksen
tiimoilta sain ensin avustaa laulaen ja kitaraa soittaen alokkaiden
tulojumalanpalveluksissa. Myönteisen palautteen kannustamana aloin suunnitella
useammista lauluista koostuvia gospeliltoja, jotka myöhemmin nimesin
gospelkeitaiksi.
Alusta asti tavoitteeni on ollut luoda
kuulijoille virkistyshetki arjen keskelle ja samalla herättää kysymyksiä ja
kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan. Jos kuulijoina on tunnustavia
kristittyjä, toivon heidän saavan kannustusta ja vahvistusta uskolleen .
Gospelkeitaat ovat koostuneet enimmäkseen
musiikista. Laulujen välissä olen tähän asti vain kertoillut lyhyesti lauluista
ja omista kokemuksistani suhteessa Jumalaan. Sovitusti voin puhua enemmänkin,
mutta en koe omakseni saarnaamista tai käännytysyrityksiä.
Lauluni ovat suurimmaksi osaksi
nuorisokanttori Jarkko Maukosen tuotosta. Hän on sanaillut mm. ”Saitko
kutsun haastavaan tehtävään, tiukemmalle ruuveja kiertämään? Kutsun
tositoimiin, valkeuden voimiin, jotka eivät säästele itseään? Ei, vaan Jumalan
lasten vapauteen, ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan armolliseen
Jumalaan”. Viimeistään tällä laululla saan yleensä hymyt ja hyvän mielen
liikkeelle.
Lisäksi ohjelmistooni kuuluu muutama
laulu rippikoulussa kenties nuorille tutuksi tulleesta punaisesta laulukirjasta
sekä eräitä klassikoiksi muodostuneita hengellisiä lauluja. Gospelkeitaan laulut sopivat toki
muillekin kohderyhmille kuin varuskuntiin.
Toteutuneita tilanteita varuskunnissa on
esimerkiksi gospelkeitaat Lahdessa, musiikillinen iltahartaus
Viestirykmentissä Riihimäellä, Gospelia kahvitunnilla henkilökunnalle Hämeen
Rykmentissä Lahdessa sekä pari settiä gospelia sotilaskodin pihapiirissä
Pohjois-Karjalan Prikaatissa Kontiorannassa tulojuhlaan liittyen.
Tulojumalanpalveluksiin olen saanut tähän mennessä osallistua Lahdessa ja Utin
Jääkärirykmentissä. Hämeenlinnassa sain laulaa ja soittaa
kiirastorstain messussa kirkon täydelle varusmiehiä.
Uutena
yhteistyötahona on motoristijärjestö Gospelriders,
johon liityin kesällä 2009. Tämän 850 jäsenisen järjestön toimesta olemme
alkaneet suunnitella varuskuntavierailuja, joissa yhdistyisi kristinuskon
sanoman ja kristittyjen motoristien toiminnan esittely.